Heidi Majabacka on Tilitoimisto Pulkkisen uusi kirjanpitäjä

Heidi Majabacka on Tilitoimisto Pulkkisen uusi kirjanpitäjä


Tilitoimisto Pulkkinen on saanut tiimiinsä vahvistusta, kun Heidi Majabacka aloitti työnsä uutena kirjanpitäjänä.

Julkaistu 29.09.2020

Majabackan edellinen työpaikka oli myös tilitoimistossa, mutta sen lisäksi hänellä on vankka alan kokemus matkailualalta sekä sihteerinä autoalan liikkeessä.

Koko ikänsä Kokkolassa asunut Majabacka on opiskellut Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Centriassa matkailualan tradenomiksi.

– Viime vuonna päätin aloittaa opiskelemaan Centrian ammattikorkeakoulussa liiketalouden ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, hän kertoo.

Majabackan mielestä parasta hänen ammatissaan on jatkuva uuden oppiminen ja kehittyminen. Myös mukavat työkaverit ja kollegat ovat hänelle todella tärkeä asia työssä.

Tämä oli yksi monista syistä, miksi hän halusi juuri Pulkkiselle töihin.

– Olin kuullut, että täällä on hyvä yhteishenki, mukavat kollegat, asiantunteva tiimi ja kehittyvä organisaatio, Majabacka luettelee.

Majabackalla kävi tuuri, sillä toimitusjohtaja Mika Pulkkinen otti Majabackaan yhteyttä, tilitoimistossa mahdollisesti avautuvasta työpaikasta. Majabacka ei epäröinyt, kävi työhaastattelussa ja sai paikan.

Vapaa-ajalla liikunta on Heidille tärkeä asia ja sen parissa vierähtääkin mukavasti aikaa. Majabacka harrastaa monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja kuten maastopyöräilyä, rullahiihtoa, joogaa, kuntosalia ja lenkkeilyä. Paljon aikaa kuluu myös metsässä ulkoillen.

– Minulla ei ole määrätietoista tai tavoitteellista liikuntamuotoa, vaan kokeilen uusia lajeja, mikäli mahdollista. Liikun sään ja lasten ehdoilla, Majabacka sanoo.

Uudelta työltään Heidi odottaa hienoja onnistumisia, hyviä asiakassuhteita ja kehittymistä entistä paremmaksi omassa työssään.

Jaa verkostollesi




Etsitkö hyvää tilitoimistoa?


Jos tilitoimiston valinta on ajankohtainen asia, voimme auttaa
sinua useammalla tavalla. Valitse alta sinulle sopivin tapa.





Jätä tarjouspyyntö


Jätä meille tarjouspyyntö ja otamme sinuun yhteyttä. Jutellaan sen jälkeen lisää turhia jäykistelemättä ja suunnitellaan yhdessä paras kokonaisratkaisu yrityksesi taloushallintoa varten.

Jätä tarjouspyyntö

Käytä tarjouslaskuria


Täytä oheinen lomake, niin saat välittömästi suuntaa antavan kustannusarvion palveluidemme kuukausi- ja vuosikuluista yrityksellesi.

Täytä lomake




Soita tai laita viesti!


Arvostatko henkilökohtaista kontaktia? Mikan kanssa on helppo jutella, rennon asiallisesti!

010 666 2701
mika(at)tilitoimistopulkkinen.fi
WhatsApp 050 567 9530