Kiinteistöpalvelu Pekka Pietilä huolehtii että kiinteistöissä on kaikki kunnossa - Sähköinen taloushallinto helpottaa ja tehostaa yritystoimintaa

Kiinteistöpalvelu Pekka Pietilä huolehtii että kiinteistöissä on kaikki kunnossa - Sähköinen taloushallinto helpottaa ja tehostaa yritystoimintaa


Vuosien aikana kertynyt ammattitaito ja luotettavuus ovat Kiinteistöpalvelu Pekka Pietilän toiminnan avaintekijöitä. Lähes kaikki yrityksen taloushallintoon liittyvät tehtävät on ulkoistettu Tilitoimisto Pulkkiselle, jolloin Pietilälle jää enemmän aikaa keskittyä liiketoiminnan pyörittämiseen.

Julkaistu 08.06.2020

Kiinteistöpalvelu Pekka Pietilä Oy on kiinteistöpalveluihin keskittynyt yritys, joka huolehtii kiinteistöjen yleisestä kunnossapidosta. Kunnossapitoon kuuluvat mm. pienet korjaus- ja huoltotyöt, siivous ja pihojen kunnossapito.

Kiinteistöpalveluiden lisäksi Pietilä pyörittää koneurakointia, maanrakennusalaa ja raskaan kaluston pesulaa nimeltä LC Clean.

– Sitten meillä on taksivene, jolla kuljetamme matkustajia ja tavarakuormia esimerkiksi Tankarin majakkasaarelle. Taksivene on ollut myös sukeltajien apuna, Pietilä kertoo.

Kokonaisuudessaan Pietilällä on viisi työntekijää ja muutama aliurakoitsija. Asiakkaina on julkinen sektori, yrityksiä ja yksityishenkilöitä.
Yli 10 vuotta kestänyt toiminta näkyy vahvana osaamisena.

– Meidän yrityksen vahvuus on pitkät asiakassuhteet, jotka ovat tulleet vuosien aikana hyvän työn seurauksena. Toisena tulee molemminpuolinen luottamus. Se on meidän ykkösasia mihin panostamme.

Procountor lisää helppoutta ja nopeutta työntekoon


Kiinteistöpalvelu Pietilällä on sähköinen huoltokanta, jonka avulla kirjataan alkavat ja tehdyt työt sekä seurataan töiden etenemistä. Yrityksen autoissa ja muissa kulkuneuvoissa on laitteet, joista pystyy seuraamaan henkilökunnan liikkumista.

Lisäksi Pietilällä on käytössä sähköinen taloushallinnon ohjelmisto Procountor. Se on vakuuttanut Pekka Pietilän siinä määrin, että ohjelmisto on otettu käyttöön kaikkiin hänen yrityksiin ja kiinteistöyhtiöihin.

– Procountorin seurantajärjestelmä on niin selkeä ja nopea. Yhdellä klikkauksella saan eteeni tarvittavat graafiset taulukot ja näen tulevat ja menevät kulut, Pietilä kehuu.

Procountorin avulla yrityksen reskontra toimii entistä joustavammin.

Pietilä pystyy ohjelmiston avulla seuraamaan töitä reaaliaikaisesti ja laskemaan resurssien määrän, ettei vastaanota vahingossa liian isoa työprojektia väärään aikaan.

Ohjelman käyttöä helpottaa Procountorin mobiilisovellus, jota voi käyttää milloin ja missä vain.

– Procountorin avulla on helppoa pitää kontakti Tilitoimisto Pulkkiseen. Välillä en ehdi edes ottamaan heihin yhteyttä, kun siellä on kirjanpitäjä huomannut Procountorista jotakin ja minulle soitetaan, Pietilä nauraa.



Henkilökohtainen palvelu on tärkeä osa asiakaskokemusta


Pulkkisen ja Pekka Pietilän yhteistyö on ollut pitkä. Pietilä muistaa hyvin ensitapaamisen.

– Mika Pulkkinen oli juuri avannut pienen toimiston samaan rakennukseen, missä Terveystalo sijaitsee. Kävelin ohi sattumalta ja päätin kysyä onko heillä tarjota kirjanpitopalveluja. Mika pyysi samantien peremmälle ja siitä se meidän yhteistyö alkoi. Taisimme olla aikalailla heidän ensimmäisiä asiakkaitaan.

Yrityksen lähes kaikki taloushallinnon tehtävät ja palkanlaskenta on ulkoistettu Pulkkiselle. Pietilä hoitaa ainoastaan laskujen ja palkkojen maksatusten sekä huolehtii pienen osan reskontraa.

Useampi iso kirjanpitoyritys on yrittänyt ehdottaa yhteistyötä Pietilän kanssa, mutta hän ei ole suostunut.

– He eivät pysty tarjoamaan meille sitä henkilökohtaista palvelua kasvotusten mitä Pulkkisella saan, Pietilä toteaa ja jatkaa.

- Pulkkisen tilitoimistossa on aina henkilökuntaa paikalla. Ei haittaa, vaikka joutuisi ottaa lapset mukaan toimistolla käydessä, sillä siellä on hyvät leikkipaikat lapsille asioinnin ajaksi.

Kysyttäessä millainen on hyvä tilitoimisto, Pekka naurahtaa.

– Tuollainen Mika Pulkkisen tilitoimisto on hyvä! Heillä on ajanmukaiset palvelut ja sähköiset ohjelmistot, joita he osaavat käyttää. He myös auttavat ja opastavat aina tarvittaessa.

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Mitkä palveluistanne kiinnostavat sinua erityisesti? Ota yhteyttä tai pyydä tarjous. Vastaamme sinulle mahdollisimman nopeasti.

Ota yhteyttä Pyydä tarjous