Vapaalla Ellan aika kuluu lasten kanssa harrastellessa. Pulkkiselle tultuaan Ella innostui aloittamaan tankotanssin työnantajan tarjoaman Epassin kattaessa kustannukset.
Tankotanssiva kirjanpitäjä löysi Pulkkiselta itselleen sopivan työyhteisön
Kirjanpitäjä Ella Nivala bongasi syksyllä työpaikkailmoituksen, jossa Tilitoimisto Pulkkinen etsi sananmukaisesti ihan v*tusti uutta kirjanpitäjää. ”Ajattelin heti, että nyt on kyllä niin mun näköinen työpaikka, että hakemus oli kirjoitettava”, Ella kertoo.
Julkaistu 21.03.2025
Ella aloitti Pulkkisella kirjanpitäjänä marraskuussa 2024 ja on alusta asti kokenut olevansa juuri oikeassa paikassa. Pulkkisen rekrytoinneissa on tärkeää löytää työyhteisöön sopiva tyyppi ja Ellalle puolestaan oli tärkeää löytää sopiva työyhteisö. Kysyntä ja tarjonta kohtasivat: mutkattomuus ja rentous yhdistivät työnantajaa ja työntekijää.
Nivalassa asuva Ella tekee töitä sekä toimistolla että etänä. Vaikka matkaa Kokkolaan kuluu talvella yhteensä kolmisen tuntia, Ella hyppää mielellään auton rattiin ja ajaa Pulkkisen toimistolle. Rento työyhteisö antaa paljon.
– Ensin ajattelin tekeväni enemmän töitä etänä, mutta toimistolle on niin mukava tulla. Jos fiilis on joskus paska ja menen stressaantuneena kahvitauolle, niin Mikan (TJ) rennot kommentit saavat viimeistään stressin häipymään, Ella nauraa.
Uutena kirjanpitäjänä opettelua on ollut paljon ja työtä riittää. Se ei kuitenkaan toiminnan naista haittaa, päinvastoin. Mukava työyhteisö tukee omaa jaksamista. Päiväkahvit on arkisen työpäivän piristys ja työpaikan järjestämiä tapahtumia on aina mukava odottaa.
Vapaa-ajallakin Ellalla on monta rautaa tulessa: lasten kuskaamista ja harrastuksiin osallistumista, oman omakotitalon remontin suunnittelemista ja uudelleen viritetty vanha harrastus, tankotanssi.
– Haaveilin kauan tankotanssista ja nyt kun Pulkkisella tuli Epassit käyttöön ajattelin, että tämän haluan käyttää itseeni, Ella iloitsee.
Ellan supervoima on sosiaalisuus
Ella valmistui taloushallinnon merkonomiksi 2012 ja opiskeli myöhemmin tradenomiksi työn ja pienten lasten ohessa. Hän on työskennellyt aiemmin kahdessa tilitoimistossa, tehnyt sekä kirjanpitoa että palkanlaskentaa, ja työskennellyt verkkokaupan asiakaspalvelussa. Tausta on monipuolinen ja asiakastyö tullut tutuksi.
Ella haluaa palvella omia asiakkaitaan rennolla ja tuttavallisella otteella.
– Haluan, että asiakkaat voivat tosi matalalla kynnyksellä soittaa ja kysyä, jos jokin asia mietityttää. Sekin on mukavaa, kun osa asiakkaista on käynyt toimistolla ihan fyysisesti.
Ellan supervoima onkin sosiaalisuus ja sujuva kommunikaatio.
– En jännitä erilaisia asiakkaita ja toivottavasti minäkin olen helposti lähestyttävä.
Miltä Pulkkisen tiimi tuntuu muutaman kuukauden jälkeen?
– Fiilis on just niin hyvä kuin toivoinkin. Pulkkisen työnhakuilmoitus oli rehellinen ja siinä esitetyt lupaukset on täyttyneet. Täällä on oikeasti hyvä ilmapiiri ja kaikki murheet häviävät, kun tulee toimistolle, Ella nauraa.