Kiireisen pyöräkauppiaan arkea turvaa kumppanuus osaavan tilitoimiston kanssa

Kiireisen pyöräkauppiaan arkea turvaa kumppanuus osaavan tilitoimiston kanssa


Pyöräliike Lybäckin huollon varauskalenteri pullistelee kuukaudeksi eteenpäin. Pyöräilyn suosion kasvu näkyy pyöräliikkeen arjessa myös sesongin ulkopuolella. Erityisesti ympärivuotinen pyöräily on lisääntynyt.

Julkaistu 02.11.2022



— Sähköpyörien yleistyminen mullisti pyöräilyn ja työsuhdepyöräetu on kuumentanut markkinoita entisestään. Töihin pyöräillään ympäri vuoden ja sähköpyörä on korvannut jopa kakkosauton, kertoo pyöräliike Lybäckin yrittäjä Marvin Kiviniemi.

Erityisesti kalliimpia pyöriä ostetaan työsuhdepyöräedun avulla. Sähköpyörien lisäksi etua hyödynnetään myös maantie- ja maastopyörien hankinnassa. Tällä hetkellä pyörämallista riippuen kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

Kiviniemen apukäsinä pyöräliikkeessä on kolme työntekijää. Kiireisen yrittäjän arjen pelastajana on toimiva kumppanuus Tilitoimisto Pulkkisen kanssa. Näin Kiviniemellä on aikaa keskittyä muihin asioihin. Päivittäisten asioiden lisäksi vapaa-ajalla valokuvausta harrastava yrittäjä keskittyy mielellään kuvaamiseen ja yrityksen somenäkyvyyden hoitamiseen.


Lehti-ilmoitus innosti pyöräliikkeen ostoon


Marvin Kiviniemi on kotoisin Kokkolasta, yrittäjäperheestä. Automaatiotekniikan insinööriopintojen jälkeen mies muutti Ouluun ja työskenteli kaksikymmentä vuotta tietoliikennetekniikan parissa mm. Nokialla ja Rohde & Schwarzilla. Alalla tapahtuneet myllerrykset, kuten Microsoftin lähtö Suomesta ja Nokian luopuminen kännykkäbisneksestä saivat miehen pohtimaan tulevaisuuden uravalintoja.

— Kokkola-lehteä lukiessani huomasin, että Kokkolassa on Lybäckin pyöräliike myynnissä. Muutaman päivän kuluttua päätin soittaa silloiselle yrittäjälle Erkki Uusimäelle.

Yrityskaupat syntyivät ja Marvin Kiviniemi aloitti pyöräliike Lybäckin neljäntenä yrittäjänä vuonna 2017. Perinteikäs yritys on perustettu vuonna 1948.

Opettelemista ja uuden oppimista on riittänyt. Kiviniemen mukaan se onkin ollut pyöräkauppiaan työssä sekä mukavinta että haastavinta.

Kiviniemi päätti heti erikoistua sähköpyörien myyntiin.

- Aloittaessani yrittäjänä pyöräliikkeessä oli myynnissä yksi sähköpyörä. Ensimmäisenä vuonna myin sen pois, toisena vuonna sähköpyöriä meni 11 ja pikkuhiljaa määrä lähti kasvamaan. Tällä hetkellä myyn sähköpyöriä jo enemmän kuin tavallisia pyöriä, Kiviniemi kertoo.


Yhteistyö osaavan tilitoimiston kanssa vähentää stressiä


Pyöräliikkeen asioita Tilitoimisto Pulkkisen päässä hoitaa Tanja Björndahl, joka poikkeaa tarvittaessa vaikka paikan päälle asioita selvittämään.

— Marvin tarvitsee välillä hoputtajaa, Björndahl nauraa.

Tanja Björndahl huolehtii, että pyöräliikkeen kirjanpitoasiat pysyvät aikataulussa ja ojennuksessa. Marvin Kiviniemi antaa mielellään ohjakset Björndahlin käsiin.
Tanja Björndahl huolehtii, että pyöräliikkeen kirjanpitoasiat pysyvät aikataulussa ja ojennuksessa. Marvin Kiviniemi antaa mielellään ohjakset Björndahlin käsiin.


Aluksi tilitoimisto huolehti ainoastaan kirjanpidosta, mutta nyt osto- ja myyntilaskujen hallinta on siirretty kokonaisuudessaan Tilitoimisto Pulkkisen vastuulle. Myös palkkahallinto on ulkoistettu Tilitoimisto Pulkkiselle. Yhteistyö sujuu Kiviniemen sanojen mukaan loistavasti.

— Tämä järjestely on auttanut minua todella paljon. On turvallinen olo, että hommat tulee hoidettua. Pulkkiselta kerrotaan kyllä, miten asiat pitää tehdä. Stressi on vähentynyt, eikä selvitystyöhön mene enää aikaa, Kiviniemi iloitsee.

Myös Tanja Björndahl kiittelee yhteistyön toimivuutta. On helpompi pysyä tilanteen tasalla, kun reskontra hoidetaan kokonaisuudessaan Tilitoimisto Pulkkisen taholta.

— Maksan laskut, laskutan, hoidan myynti- ja ostolaskut sekä kirjanpidon. Seuraavaksi tulenkin myymään tänne pyöriä, Björndahl vitsailee.

Sähköinen taloushallinto Lybäckillä on ollut lähes alusta saakka.

— Innostuin heti asiasta, kun Mika (Pulkkinen) ehdotti siirtymistä sähköiseen taloushallintoon. Ensimmäinen ajatus oli, että voidaan luopua paperihommista, mutta ei niistä ole vieläkään kokonaan päästy eroon.

Yhteistyökumppaneiden valinnassa Marvin Kiviniemi arvostaa myös paikallisuutta.

— Yleensä yritän löytää kaikki yhteistyökumppanit läheltä. Jos tilitoimiston kanssa on hoidettavia asioita, on helppo kävellä tien toiselle puolelle, Kiviniemi nauraa.

Jaa verkostollesi




Etsitkö hyvää tilitoimistoa?


Jos tilitoimiston valinta on ajankohtainen asia, voimme auttaa
sinua useammalla tavalla. Valitse alta sinulle sopivin tapa.





Jätä tarjouspyyntö


Jätä meille tarjouspyyntö ja otamme sinuun yhteyttä. Jutellaan sen jälkeen lisää turhia jäykistelemättä ja suunnitellaan yhdessä paras kokonaisratkaisu yrityksesi taloushallintoa varten.

Jätä tarjouspyyntö

Käytä tarjouslaskuria


Täytä oheinen lomake, niin saat välittömästi suuntaa antavan kustannusarvion palveluidemme kuukausi- ja vuosikuluista yrityksellesi.

Täytä lomake




Soita tai laita viesti!


Arvostatko henkilökohtaista kontaktia? Mikan kanssa on helppo jutella, rennon asiallisesti!

010 666 2701
mika(at)tilitoimistopulkkinen.fi
WhatsApp 050 567 9530